HERE HERE HERE HERE HERE  

Miksi merkonomiksi?

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi uudistui syksyllä 2009. Uudistettu tutkinto antaa entistä paremmat mahdollisuudet valita juuri itselle soveltuvat tutkinnon osat. Ammatillisen koulutuksen tuleva reformi tulee muuttamaan tutkinnon sisältöä ja yhdistää nuorisoasteen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädännöllisesti toisiinsa. Tätä sivustoa ei enää päivitetä uudistuksia vastaavaksi.

Tutkinnon suorittamisen jälkeen sinulla on entistä paremmat valmiudet toimia erilaisissa asiakaspalvelun, myynnin ja markkinointiviestinnän tehtävissä. Kykenet luomaan, ylläpitämään ja kehittämään pitkäaikaisia asiakassuhteita. Osaat myydä asiakkaan tarpeita vastaavia ratkaisuja kannattavasti sekä palvella erilaisia asiakkaita. Tunnistat organisaatiosi kilpailukeinot ja osaat hyödyntää niitä esimerkiksi markkinointiviestinnässä. Tutkinnon avulla saat myös valmiudet kehittyä lähiesimiestehtäviin.

Tämä osaamisala soveltuu sinulle, jos toimit esimerkiksi seuraavanlaisissa asiakaspalvelun ja myynnin työtehtävissä: myyjä, somistaja, myyntineuvottelija, rahoitus- ja vakuutusalan palveluneuvoja, tuoteryhmä- tai osastovastaava, tuote-edustaja, markkinointiassistentti ja myyntisihteeri.

Pakollinen tutkinnon osa

  • Asiakaspalvelu
  • Pakollisten osien lisäksi rakennat oman tutkintopolkusi henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti seuraavista tutkinnon osista:

    • Kaupan palvelu ja myynti
    • Asiakkuuksien hoito ja myyntityö
    • Visuaalinen myyntityö
    • Kansainvälisen kaupan tukipalvelut
    • Myynnin tukipalvelut
    • Talouspalvelut
    • Kirjanpito
    • Toimistopalvelut
    • Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus
    • Sähköinen kaupankäynti
    • Tuoteneuvonta
    • Toiminnan kannattavuuden suunnittelu
    • Rahoituspalvelut

    Tutkinnon osiksi hyväksytään myös osia muista ammatillisista perustutkinnoista sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista.  Lisäksi voit syventää ammatillista osaamistasi suorittamalla Yritystoiminta-tutkinnon osan.


    Talous- ja toimistopalvelut

    Tutkinnon suorittamisen jälkeen osaat entistä paremmin palvella toimiston sisäistä ja ulkoista asiakasta erilaisissa toimistotehtävissä. Kykenet hoitamaan jotain talouspalvelujen osa-aluetta käyttäen taloushallinnon työvälineitä ja sovellusohjelmia.

    Tämä osaamisala soveltuu sinulle, jos toimit esimerkiksi seuraavanlaisissa taloushallinnon ja toimistopalvelun työtehtävissä: kirjanpitäjä, reskontranhoitaja, laskuttaja, palkanlaskija, palkka-assistentti, toimistoassistentti, toimistosihteeri, käyttäjätukihenkilö, rahoitus- ja vakuutusalan toimihenkilö.

    Pakolliset tutkinnon osat

    • Asiakaspalvelu
    • Talouspalvelut

    Pakollisten osien lisäksi rakennat oman tutkintopolkusi henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti seuraavista tutkinnon osista:

    • Kirjanpito
    • Toimistopalvelut
    • Palkanlaskenta
    • Kaupan palvelu ja myynti
    • Asiakkuuksien hoito ja myyntityö
    • Visuaalinen myyntityö
    • Kansainvälisen kaupan tukipalvelut
    • Myynnin tukipalvelut
    • Tilinpäätöskirjaukset ja yrityksen verotus
    • Kansainvälisen kaupan laskutus ja reskontran hoito
    • Työvälineohjelmien käyttö
    • Yhdistyksen ja asunto-osakeyhtiön asiakirjojen hoitaminen
    • Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito
    • Rahoituspalvelut

    Tutkinnon osiksi hyväksytään myös osia muista ammatillisista perustutkinnoista sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista.  Lisäksi voit syventää ammatillista osaamistasi suorittamalla Yritystoiminta-tutkinnon osan.

    Merkonomit voivat työskennellä yhtä hyvin yksityisessä yrityksessä kuin julkisellakin sektorilla. Liiketalouden perustutkinto antaa myös valmiudet oman yrityksen perustamiseen ja hoitoon.

    Sivuston ylläpitäjä: MJK-instituutti. Ota yhteyttä!